Kamelianainen ja La TraviataLauantai 4.7.2020 - Ville Niittynen Giuseppe Verdin La Traviata-ooppera perustuu Alexandre Dumas nuoremman romaaniin Kamelianainen. Niin oopperassa kuin romaanissakin kyse on pohjimmiltaan kurtisaanin/prostituoidun mahdollisuudesta rakkauteen ja onneen. Jos tekee rakkaudestaan kevytmielistä kauppatavaraa, niin kadottaako ikiajoiksi mahdollisuuden aitoon rakkauteen? Päähenkilö Violetta, saa joka tapauksessa mahdollisuuden. Hänen tielleen osuu nuori idealisti, Alfredo, joka ei piittaa rakkaansa tahratusta menneisyydestä. Myös Violetta on toiveikas, hän on jo jonkin aikaan kaivannut elämänmuutosta ja oikeaa rakkautta, ja uskoo sen vihdoin koittavan. Ympäröivä yhteiskunta asettaa kuitenkin esteitä. Alfredon perhe puuttuu peliin. Alfredon isä, Giorgio, oppii kyllä pian, että kyse on aidosta rakkaudesta ja että Violetta on pohjimmiltaan ihan kelpo tyttö. Siitä huolimatta hän ei kuitenkaan halua suhteen jatkuvan. Perheen ja Alfredon maine – ja sitä kautta tulevaisuus – ovat vaakalaudalla. Käytännössä tämä näkyisi esimerkiksi siinä, että Alfredon siskon avioliittohankkeet ensiluokkaisen sulhasen kanssa kariutuisivat perheen tuhotun maineen myötä. Violetta antaa periksi. Hän jättää Alfredon ja hylkää onnellisen tulevaisuuden tämän kanssa. Giorgio-isä onnistuu vakuuttamaan Violettan, että tekemällä näin Violetta pelastaa Alfredon ja tämän perheen. Alfredo tietysti suuttuu ja katkeroituu, semminkin kun hänelle ei kerrota sitä oikeaa syytä, miksi Violetta lähtee ja palaa vanhaan elämäntyyliinsä. Violettan horjuva terveys luo tarinaan alusta alkaen synkän sävyn. Lopussa ollaan jo hänen kuolinvuoteellaan. Alfredo ja Giorgio tulevat tekemään sovintoa ja olemaan Violettan tukena. Romaanin loppu on vielä asteen verran synkempi kuin oopperaversion. Siinä Alfredo ei ehdi kuolinvuoteelle lainkaan. Sen sijaan hän kaivatuttaa Violettan ruumiin ylös haudasta tarkistaakseen, että tämä on oikeasti kuollut eikä vain karannut hänen luotaan. Varmistuttuaan asiasta hän vajoaa pitkäksi aikaa mielisairauden syövereihin. Toinen suuri eroavaisuus oopperan ja romaanin välillä on rahan rooli. Oopperassa taloudellisilla seikoilla ei ole keskeistä roolia. Alfredon perheen maine on pääasia. Romaanissa raha-asiat ja se ylellinen elintaso, johon Violetta on tottunut, sekoittavat jatkuvasti jo muutenkin sekaista pakkaa. Alfredo potee aidosti pelkoa, ettei pysty tarjoamaan Violettalle sitä, mitä tälle pitäisi tarjota; Violetta tietää tämän ja pelkää sen uuvuttavan Alfredon ja sammuttavan rakkauden. Molemmat rakastavaiset järjestelevät tahoillaan raha-asioita salassa toisen hyväksi, mikä vain tosiasiassa lisää esteitä heidän onnensa toteutumiselle. Oikeastaan juuri monimutkaiset taloudelliset laskelmat estävät rakastavaisia täysillä heittäytymästä kohti rakkaudentäyteistä tulevaisuutta. La Traviatassa tällaisia mutkia on oiottu. Savonlinnan tämän kesäinen (2013) La Traviata oli tuotu nykyaikaan. Nopeasti ajatellen se tuntuu hyvältä idealta. Nykyaikaanhan kuuluu noin muutenkin se, että kaikki on kaupan. Mutta yli 150-vuotias libretto ei kuitenkaan ihan kanna nykypäivään asti. Perheiden maineet eivät enää kärsi, jos joku sisarusparvesta rakastuu renttuun. Aika on paljon yksilökeskeisempää ja jokainen vastaa vain omista asioistaan. Ja kuinka moni kuuntelee enää nykypäivänä näin kuuliaisesti isäänsä/appiukko-kandidaattiaan silloin, kun oma henkilökohtainen rakkauselämä on kyseessä? En ole enää vuosiin käynyt diskoissa, mutta ei siellä ainakaan kymmenen vuotta sitten ollut matadoreja ja povaavia mustalaisia. Kenellä on nykyaikana palvelijoita ja mistä nykyään löytää kotikäyntejä tekeviä lääkäreitä? Mutta mitäpä näistä epäloogisuuksista. Verdin musiikki on kaunista, vaikka yritys tuoda sitä nykyajan lavasteisiin ontuisikin. Ja Savonlinnan oopperajuhlat on Suomen kesän parasta antia. Kyse on niin toimivasta kulttuurin kokonaispaketista, ettei vastaavaa tahdo löytää. Vielä vinkki ensi kesää varten: jollei vielä ole lukenut, niin lämpimästi voi Oopperajuhlille aikovalle suositella Joel Lehtosen upeaa romaania Kerran kesällä. Pääsee hienosti Savonlinna-fiiliksiin jo valmiiksi. Tänä vuonna Olavinlinnassa esitettiin kantaesityksenä Timo-Juhani Kyllösen Norppaooppera. Kuinka hienon oopperan Kerran kesällä –teoksen pohjalta saisikaan?! Olisi viimeisen päälle aidoissa kulisseissa! Savonlinnan oman pojan Joel Lehtosen elämästä puolestaan saisi sellaisen libreton, että monet kuulut klassikot tuntuisivat sen rinnalla tylsiltä ja epädramaattisilta. Kirjoitus on julkaistu alunperin Lifestylejulkaisu Umamin sivuilla heinäkuussa 2013 Savonlinnan Oopperajuhlien ooppera-arviona La Traviata oopperasta. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: La Traviata, Verdi, Savonlinnan Oopperajuhlat, kurtisaani, ooppera-arvio, Kamelianainen |
Giuseppe Verdi ja ihmeellinen EgyptiTorstai 2.7.2020 - Ville Niittynen Yle Teemalla on tänä kesänä (2012) seurattu brittiläisen siirtomaaimperiumin kiintoisia vaiheita. Dokumenttisarja on brittien itsensä tekemä, mutta esittelee kiitettävästi myös siirtomaavallan synkkää puolta. Toisaalta sarjaa katsoessa ei ole voinut välttyä tekemästä rinnastuksia siirtomaaisäntien julmuuksien ja niiden julmuuksien välillä, joiden tekijät tänä päivänä ovat tuomiolla Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa. Siirtomaa-aika toi mukanaan toki myös hyvää. Monella saralla. Savonlinnan oopperajuhlilla pääsee tänä vuonna nauttimaan ehkä siitä kauneimmasta siirtomaavallan kypsyttämästä hedelmästä: Verdin oopperasta Aida. Aidan historia alkaa siirtomaa-ajan valtasuonen, Suezin kanavan, rakentamisesta. Kanavan rakentaminen oli suur-urakka mutta sen ansiosta päästiin nopeasti Euroopasta Aasiaan purjehtimatta pitkää mutkaa Afrikan eteläkärjen kautta. Näin maailma kutistui ja ihmisten sekä kulttuurien kohtaaminen harppasi isosti eteenpäin. Kanava sai aikaan varsinaisen Egypti-buumin Euroopassa. Matkailijoita riitti pyramidien maahan ihan uudella tavalla, ja ennen kaikkea strategisesti tärkeä väylä edellytti paikan päälle lähetettäväksi erilaisia virkamiehiä, sotilaita ja liikemiehiä. Pelkät Egyptin tarjoamat palvelut eivät näille ihmisille riittäneet, vaan samana vuonna kanavan valmistumisen kanssa avattiin Kairon upouusi oopperatalo. Näin Egyptikin pääsi osalliseksi yhdestä länsimaisen kulttuurin upeimmasta ilmiöstä ja instituutiosta – oopperasta. Egyptin hallitsija, länsimaiden nukkehallitsijaksikin kutsuttu Ismail Pasha, ihastui uuteen oopperataloon ja siellä hänelle avautuneeseen uuteen maailmaan, musiikin maailmaan. Pasha osoittautui myös hyväksi mesenaatiksi oopperataiteelle. Hän päätti tilata Kairon oopperataloon oman oopperateoksen, ja säveltäjäksi kelpasi vain sen hetken ykkösnimi, Italian kansallissäveltäjä ja elävä legenda: Giuseppe Verdi (1813-1901). Tilausoopperan aihe otettiin luonnollisesti Egyptin omasta mahtavasta historiasta, faaraoiden ajasta. Aidan juonessa on kyse – kuinkas muuten – kolmiodraamasta. Osapuolina ovat faaraon tytär prinsessa Amneris, faaron sotapäällikkö Radames sekä hovissa orjattarena elävä etiopilainen Aida. He kaikki joutuvat valintojen eteen: rakkaus vai isänmaan rakkaus? Verdille maksettiin ruhtinaallisesti, ja hän paneutui työhönsä sen mukaisella pedanttisuudella. Muinais-Egyptiä tutkiva historiantutkimus, egyptologia, oli tuohon aikoihin jo varsin kehittynyttä tiedettä. Aidan librettoa laatineessa tiimissä myös egyptologien ammattikunnalla oli oma vahva edustuksensa. Vaikka kyse on tietenkin taideteoksesta taiteilijan ottamine vapauksineen, niin Aidan monet historiallisesti todet yksityiskohdat ja autenttiset piirteet ovat osaltaan olleet nostamassa sitä yhä ylemmäs oopperateosten joukossa. Savonlinnan tämänvuotinen Aida haluttiin tehdä alkuperäistä eli säveltäjän versiota kunnioittaen. Siihen ei ole yritetty liittää mitään viittauksia nykypäivään, vaikka se olisi ollut hyvinkin helppoa. Egyptissähän on viimeisen vuoden sisällä tapahtunut verinen vallankumous, vallanpitäjiä on tuomittu oikeudessa ja lisäksi vielä sotilaat ja papit ovat näytelleet aktiivista osaa näissä kuohuvissa tapahtumissa. Yhtymäkohtia Aidaan olisi siis toden totta löytynyt. Tämän lisäksi myös etiopialaisille ja näitä lähellä olevilla kopti-kristityillä on yhä Egyptissä suuri merkitys, kun maa ja sen uusi yhteiskunta hakevat muotoaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta Giuseppe Verdin syntymästä. Verdi merkitsee italialaisille jotain samaa kuin Sibelius suomalaisille. Ehkä enemmänkin. Ja jos on Aida arabikevään jäljiltä ajankohtainen, niin sitä on Verdikin. Uus-isänmaallisuus nostaa nimittäin päätään Italiassa ja jälleen kerran näiden tuntojen tulkiksi on valikoitunut Giuseppe Verdi. Monet italialaiset tuntevat maansa tätä nykyä häväistyksi. Talouskriisi aikaansaa näköalattomuutta ja vihaa. Mitä erilaisimmat varkaat, kuka missäkin valepuvussa, ovat viime vuosikymmenet saaneet ryöstää ja turmella kaunista Italiaa. Kyynisemmänkin italialaisen saattaa siksi tätä nykyä kuulla kaihoisasti hyräilevän Verdin Nabucco-oopperan ihmeellisen kaunista aariaa ”Va, pensiero”. ”O mia patria, sì bella e perduta, o remembranza, sì cara e fatal” ”Oi isänmaatani, niin kaunista ja häväistyä, oi muistoa, niin ihanaa ja ahdistavaa” Kirjoitus on julkaistu alunperin Lifestylejulkaisu Umamin sivuilla heinäkuussa 2012 Savonlinnan Oopperajuhlien ooppera-arviona Aida oopperasta. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ooppera-arvio, Savonlinnan Oopperajuhlat, Aida, Verdi, Egypti |