Kuva: Veronan yliopisto






Länsimaa rämettyneenä ja rähmällään – Italian kylmän sodan aikainen historia suomettumisen näkökulmasta.
(Turun yliopisto/ Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta/ Poliittisen historian laitos:
Pro gradu -tutkielma 1998)

Suomettumissyytökset ovat horjuttaneet mielenrauhaamme viime vuosikymmenet.
Kylmän sodan aikana Suomessa yleensä kiellettiin oma suomettumisemme. Toinen vaihtoehto oli kääntää kiusallinen tilanne päälaelleen määrittelemällä suomettuminen sovintopolitiikaksi Neuvostoliiton kanssa ja suosittelemalla sitä sen vuoksi lämpimästi kaikille muillekin.

EU-Suomessa tilanne kääntyi päinvastaiseksi. Häpeily ja itsekritiikki tulivat puolustautumisen tilalle. On hyvä välttää lähihistorian kaunistelua, mutta silti suomalainen itseruoskinta on vääristänyt liiaksi kotoista suomettumiskeskusteluamme.
Suomettumista ei tarvitsisi nähdä kapea-alaisesti ainoastaan omiin idänsuhteisiimme ja Neuvostoliiton harjoittamaan politiikkaan liittyvänä asiana. Ehkä itseruoskinta vähenisi, jos tiedostettaisiin, että länsimaatkin kohtasivat kylmän sodan aikana samanlaisia ongelmia kuin Suomi. Myös Länsi-Euroopassa suometuttiin – mutta Yhdysvaltoihin päin.
Olen tutkinut Italian kylmän sodan aikaista historiaa suomettumisen näkökulmasta, Italian suhde Yhdysvaltoihin täytti hämmästyttävän selvästi suomettumisen tunnusmerkit. Yhdysvalloilla oli Italian suhteen turvallisuuspoliittisia intressejä, Italia oli avain strategisesti tärkeälle Välimerelle.

Italian taloudellinen riippuvuus oli varmistamassa omalta osaltaan sitä, että Yhdysvalloilla oli sananvaltaa Italian asioihin. Marshall-apu riippuvuuden aiheuttajana vaihtui ajan myötä lainoitukseksi, Italian velkaantuneisuudeksi ja poliittisesti luotettavien ryhmien tukemiseksi. Vastaavasti Italian ulkopolitiikka muuttui suomalaisittain tutuksi: yritettiin ottaa jo etukäteen selvää Yhdysvaltojen tahdosta, jonka mukaisesti sitten toimittiin. Maan ulkopoliittinen johto painotti jatkuvasti Yhdysvaltojen luottamuksen säilyttämisen ja täydellisen lojaalisuuden ja vilpittömyyden tärkeyttä.

Meillä suomettumista ei ole pidetty pelkästään ulkopolitiikan alueelle kuuluvana asiana. Puhuttaessa suomettuneesta Kekkosen kaudesta viitataan lähes aina myös poliittisen kulttuurimme yleisempään alennustilaan eli viime kädessä demokratiamme toimimattomuuteen. Se ilmeni presidentin vallan ylikorostumisena ja sellaisten poliittisten ryhmien eristämisenä, joita ei pidetty ulkopoliittisesti luotettavina. Oman lisänsä tilanteeseen toi se, että suomalaiset itse leimasivat omia maanmiehiään epäluotettaviksi Moskovan silmissä.

Samanlaista poliittisen kulttuurin rämettymistä tapahtui myös Italiassa. Suuriakin puolueita eristettiin pysyvästi hallituskoalitioiden ulkopuolelle. Yhdysvaltojen luottamuksen saavuttaneet, ulkopoliittisen linjan takuumiehet, tekivät lisäksi parhaansa mustamaalatakseen lisää epäluotettavien mainetta. Ulkopoliittinen lyömäase oli siis ahkerassa käytössä Italiassakin. Näin parlamentarismi ei päässyt toimimaan ja valta keskittyi epädemokraattisesti.

Koska konsensus harjoitetun ulkopolitiikan suhteen saavutettiin Italiassa paljon myöhemmin kuin Suomessa, kristillisdemokraattien täytyi luoda klientilistinen järjestelmä valtansa turvaamiseksi. Tämä tulkinta on hieman asioita kärjistävä, mutta kuitenkin kuvaava. Sisäpoliittinen valtataistelu ei ollut ainoa syy Italian poliittisen järjestelmän rämettymiselle: myös ulkopoliittinen aspekti oli vahvasti kuvassa mukana.
Italian vasemmiston tie valtaan oli riippuvainen sen suhtautumisesta Italian viralliseen ulkopoliittiseen linjaan. Ensin sen hyväksyi PSI ja reilut kymmenen vuotta myöhemmin PCI. Vasemmiston murtautuminen hallituspaitsiosta on parhaimpia esimerkkejä siitä, kuinka ratkaisevasti ulkopolitiikka ja eritoten Yhdysvallat vaikuttivat Italian sisäpolitiikkaan.

1970-luvulla PCI oli solmimassa Historiallista kompromissia. Puolue tuli monelta osalta salonkikelpoiseksi. Mutta kehityksen vieminen päätepisteeseen, hallitusvastuuseen, jäi kuitenkin tapahtumatta ja suurin syy siihen oli maailmanpoliittisen liennytyskauden loppuminen Afganistanin sotaan ja Reaganin kauden alkamiseen. Voi kysyä, mitä vaikutuksia liennytyksen loppumisella oli Suomessa: oliko Kokoomuksen remonttimiesten epäonnistuminen riippuvainen tästä samasta asiasta? Ainakin Holkerin sinipunahallitus saatiin syntymään, kun seuraava liennytyskausi maailmanpolitiikassa oli alkanut.
Italian – läntisen demokratian, kehittyneen teollisuusvaltion, EY:n perustajajäsenen ja G7-maan – todistaminen suomettuneeksi voi toimia uuden näkökulman avaajana kotimaiseen lähihistorian tarkasteluun. Kylmä sota laittoi isotkin valtiot ja niiden suvereenisuuden koetukselle kaikkialla maailmassa.