Väitöskirja


Väitöskirjani aihe on:

Kansakunnan rakentaminen ja maailmankielteisyyden poliittisuus

J L Runebergin pietismin vastustus ja sen teologiset, filosofiset ja poliittiset syyt


Esitarkastettu väitöskirja on 320 sivuinen ja viimeistelen käsikirjoitusta. Muut tohtoriopinnot ovat suoritettuna.


Tutkimustehtävä












Väitöskirjassani tutkin J. L. Runebergin (1804 – 1877) suhdetta pietismiin.
Tutkimuksessani selvitän niitä teologisia, filosofisia ja poliittisia syitä ja näkemyksiä, joiden pohjalta Runeberg suhtautui torjuvasti maassamme hänen aikanaan esiintyneeseen pietistiseen kristillisyyteen.
Teologisten kysymysten pohdinta muodostaa noin neljänneksen väitöskirjastani. Vertaan Runebergin uskonnollista maailmankatsomusta ja hänen kristillisiä näkemyksiään pietismin keskeiseen julistukseen.
Valistusfilosofia, kantilaisuus, romantiikan ajan filosofia lähinnä Schellingin ja Schopenhäuerin muotoilemana sekä vielä hegelismi muodostavat puolestaan sen filosofiaan kiinnittyvän aineksen, josta Runeberg otti vaikutteita ja jotka vaikutteet näkyivät hänen pietismin vastustuksessaan.
Poliittiset ja aatehistorialliset näkemykset muodostavat vielä kolmannen osa-alueen, jolla Runebergin suhdetta pietismiin olen väitöskirjassani tutkinut. Filosofiselta tasolta siirrytään tässä kohdin käytännöllisemmälle poliittiselle tasolle. Mietitään, mikä oli se yhteiskunnallinen tilanne ja poliittinen ympäristö, jossa Runeberg pietismiä tarkasteli.
Koska Runeberg ja millä tavoin tutustui pietismiin? Tähän kysymykseen olen etsinyt vastausta mikrotasoisen henkilöhistoriallisten metodin avulla sekä verkostoanalyysin ja lehdistötutkimuksen keinoin. Tällä tavalla olen pyrkinyt perustelemaan väitettäni, että Runeberg tutustui pietismiin selvästi varhemmin, kuin mitä aikaisempi tutkimus on esittänyt. Vastaavasti pietismin vastustaminen näkyy Runebergin tuotannossa jo selvästi luultua varhemmin.
Pietismi edusti Runebergille liiallista äärimmäisyyttä ja liiallista kristillistä subjektivismia: Yksilön ajatukset keskittyivät liiaksi häneen itseensä ja oman sielun pelastukseen. Raamatuntulkinta johti asketismiin ja hurskauselämä muodostui liioitellun yksipuoliseksi. Kristittyjen välille seurakunnan sisälle pystytettiin liian korkeita raja-aitoja. Maailmasta haluttiin erottautua, kääntää sille selkä. Kun kristinusko ja uskonnon perustehtävä ymmärrettiin näin väärin, sillä oli haitallisia vaikutuksia myös yleiseen yhteiskuntajärjestykseen, poliittiseen todellisuuteen ja koko inhimilliseen kulttuuriin.
Runebergin teologiset, filosofiset ja poliittiset näkemykset viittasivat kaikki samaan suuntaan ja tukivat toinen toistaan. Lopputulokseksi muodostui pietismistä kaukana ollut maailmakuva. Siinä korostuivat yhteisön hyväksi työskentely sekä maailmassa olevan hyvyyden, kauneuden ja sivistyksen arvostus ja huomiointi. Runebergin mukaan koska Jumala ilmoittaa itsensä Raamatun lisäksi myös maailmassa ja ihmisjärjessä, niin hän on silloin läsnä paitsi luonnossa, ihmiskunnan vaiheissa ja ihmisen pyrkimyksissä niin myös kulttuurin, yhteiskunnan ja tieteen, mukaan lukien filosofian, saavutuksissa. Tämän kaiken vuoksi maailmaa ei tule nähdä yksinomaan synnin ja turmeluksen näkökulmasta. Niin tehtäessä uskonto ei pääse vaikuttamaan ihmiselämässä sellaisella positiivisella ja elämää luovalla tavalla, kuin sen Runebergin mukaan olisi tarkoitus.
Väitöskirjaani teen Turun yliopiston yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden tohtoriohjelmassa, tarkemmin sanoen Filosofian, poliittisen historian ja valtio-opin laitoksella poliittisen historian oppiaineessa.

Työni on ollut esitarkastuksessa ja ensimmäiset lausunnot ovat valmistuneet. Esitarkastajina toimivat professori Gustav Björkstrand ja dosentti Ville Jalovaara. Työni ohjaajana ovat toimineet professorit Timo Soikkanen ja Vesa Vares.