Triathlonlogo.jpg

Triathlon on toinen upea urheilulaji (pesäpallon lisäksi). Täyspitkä triathlon, jota myös teräsmieskisaksi tavataan kutsua, on huima liikuntasuoritus koostuen 4 km:n uinnista, 180 km:n pyöräilystä ja maratonista (42km). Lajihan on saanut alkunsa tietenkin siitä kun uimari, pyöräilijä ja maratoonari kinastelivat, kenen laji on rankin ja kuka on kovakuntoisin. Asian selvittämiseksi piti keksiä uusi urheilulaji, 3 lajin jalo kilpa, jossa kaikki 3 lajia tehdään yhteen putkeen.

Tutustuin lajiin opiskellessani USA:ssa collegessa 90-luvun alussa. Asuin Seattlessa perheessä, jonka silloin 55-vuotias äiti Louise Taylor oli lajin 10-kertainen maailmanmestari.Täyspitkän triathlonin (eng. Ironman) MM-kisat järjestetään vuosittain Hawaijilla Konan saarella. Ikävuosiensa 45-60 välillä Taylor osallistui joka syksy Konan kilpailuun ja oman sarjan voittoja kertyi siis yhteensä 10 kpl. Ystäville ja perheelle hän oli Ironmom.

Vaikkei ikänsä vuoksi enää yleisessä sarjassa kisannutkaan, niin Louise Taylor oli täysverinen huippu-urheilija. Päivässä treeniä kertyi monta tuntia. Aamulla klo 5 oli uintiharkat, puolen päivän maissa oli juoksua tai pyöräilyä tai molempia. Illalla hän kävi vielä töissä klo 18-21 toimien tilastokeskuksen leivissä.

Moisessa taloudessa asuminen herätti väkisinkin kiinnostukseni lajiin. Varsinkin kun pikkukisoja lähialueilla oli usein ja kävin seuraamassa Louisen edesottamuksia. Triathloonareilla oli hyvä yhteishenki ja rankkuudestaan huolimatta laji näyttäytyi lähes hauskana.

Eniten minun piti treenata uintia. Pohjani siinä lajissa ei ollut kummoinen. Uimisesta opin kuitenkin pian nauttimaan, myös juoksuun hullaannuin. Pyöräily pysyi heikoimpana lajinani, se tuntui aina pakkopullalta. Triathlon-kisojen lisäksi osallistuin erilaisiin katujuoksuihin USA:ssa ja myöhemmin myös Suomessa.

ville_triathlon_kisoissa2.jpeg

Juoksu, uinti ja pienessä määrin pyöräily täyttivät USA:sta palattuani vuosien ajan suuren osan vapaa-ajastani. Usein piti pakottaa itsensä lepäämään. Päivä tuntui huonolta, jollei päässyt uimaan tai juoksemaan.

Kestävyyslajeissa itsensä voittaminen on oleellisinta. Sijoitukseni eri kisoissa eivät tuntuneet tärkeiltä, vielä vähemmän näin jälkeenpäin. Teräsmieskisaan en koskaan osallistunut, lyhyemmistä triathlon-kisoista opin sen sijaan pitämään.

Yli nelikymppisestä moninkertaiseksi maailmanmestariksi

louise_taylor.jpg

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa - rautainen asenne ratkaisee. Louise Taylor itse on tästä esimerkki. Hän oli 42-vuotias, kun lievä maksasairaus alkoi vaivata. Lääkäri suositteli liikuntaa. Louise oli ollut 100%:sti perheenäiti siihen asti, eikä ollut koskaan harrastanut minkäänlaista liikuntaa. Muutaman vuoden päästä hän veti ensimmäisen triathloninsa ja alkoi tavoitella maailmanmestaruuksia.

Louise on paikallinen julkkis ja triathlon-piireissä kova sana. Värikkäänä ja puheliaana ihmisenä hänellä on urheilija-ystäviä ympäri maailmaa. Yksi kivoimpia muistojani on, kun olin Louisen kannustusjoukoissa Saksassa Rothissa EM-kisoissa. Kiertelimme samalla Eurooppaa vuokra-autolla ja asuimme hänen triathlon-ystäviensä luona. 

Mikä triathlonin treenaamisessa on raskainta? Louise Taylorin sanoin: ”Lenkkarien jalkaan laittaminen. Kun sen kynnyksen yli on päässyt, on loppu helppoa.”