Giuseppe Verdi ja ihmeellinen Egypti

Torstai 2.7.2020 - Ville Niittynen

Yle Teemalla on tänä kesänä (2012) seurattu brittiläisen siirtomaaimperiumin kiintoisia vaiheita. Dokumenttisarja on brittien itsensä tekemä, mutta esittelee kiitettävästi myös siirtomaavallan synkkää puolta. Toisaalta sarjaa katsoessa ei ole voinut välttyä tekemästä rinnastuksia siirtomaaisäntien julmuuksien ja niiden julmuuksien välillä, joiden tekijät tänä päivänä ovat tuomiolla Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa.

Siirtomaa-aika toi mukanaan toki myös hyvää. Monella saralla. Savonlinnan oopperajuhlilla pääsee tänä vuonna nauttimaan ehkä siitä kauneimmasta siirtomaavallan kypsyttämästä hedelmästä: Verdin oopperasta Aida.

Aidan historia alkaa siirtomaa-ajan valtasuonen, Suezin kanavan, rakentamisesta. Kanavan rakentaminen oli suur-urakka mutta sen ansiosta päästiin nopeasti Euroopasta Aasiaan purjehtimatta pitkää mutkaa Afrikan eteläkärjen kautta. Näin maailma kutistui ja ihmisten sekä kulttuurien kohtaaminen harppasi isosti eteenpäin.

Kanava sai aikaan varsinaisen Egypti-buumin Euroopassa. Matkailijoita riitti pyramidien maahan ihan uudella tavalla, ja ennen kaikkea strategisesti tärkeä väylä edellytti paikan päälle lähetettäväksi erilaisia virkamiehiä, sotilaita ja liikemiehiä. Pelkät Egyptin tarjoamat palvelut eivät näille ihmisille riittäneet, vaan samana vuonna kanavan valmistumisen kanssa avattiin Kairon upouusi oopperatalo. Näin Egyptikin pääsi osalliseksi yhdestä länsimaisen kulttuurin upeimmasta ilmiöstä ja instituutiosta – oopperasta.

Egyptin hallitsija, länsimaiden nukkehallitsijaksikin kutsuttu Ismail Pasha, ihastui uuteen oopperataloon ja siellä hänelle avautuneeseen uuteen maailmaan, musiikin maailmaan. Pasha osoittautui myös hyväksi mesenaatiksi oopperataiteelle. Hän päätti tilata Kairon oopperataloon oman oopperateoksen, ja säveltäjäksi kelpasi vain sen hetken ykkösnimi, Italian kansallissäveltäjä ja elävä legenda: Giuseppe Verdi (1813-1901).

Tilausoopperan aihe otettiin luonnollisesti Egyptin omasta mahtavasta historiasta, faaraoiden ajasta. Aidan juonessa on kyse – kuinkas muuten – kolmiodraamasta. Osapuolina ovat faaraon tytär prinsessa Amneris, faaron sotapäällikkö Radames sekä hovissa orjattarena elävä etiopilainen Aida. He kaikki joutuvat valintojen eteen: rakkaus vai isänmaan rakkaus?

Verdille maksettiin ruhtinaallisesti, ja hän paneutui työhönsä sen mukaisella pedanttisuudella. Muinais-Egyptiä tutkiva historiantutkimus, egyptologia, oli tuohon aikoihin jo varsin kehittynyttä tiedettä. Aidan librettoa laatineessa tiimissä myös egyptologien ammattikunnalla oli oma vahva edustuksensa. Vaikka kyse on tietenkin taideteoksesta taiteilijan ottamine vapauksineen, niin Aidan monet historiallisesti todet yksityiskohdat ja autenttiset piirteet ovat osaltaan olleet nostamassa sitä yhä ylemmäs oopperateosten joukossa.

Savonlinnan tämänvuotinen Aida haluttiin tehdä alkuperäistä eli säveltäjän versiota kunnioittaen. Siihen ei ole yritetty liittää mitään viittauksia nykypäivään, vaikka se olisi ollut hyvinkin helppoa. Egyptissähän on viimeisen vuoden sisällä tapahtunut verinen vallankumous, vallanpitäjiä on tuomittu oikeudessa ja lisäksi vielä sotilaat ja papit ovat näytelleet aktiivista osaa näissä kuohuvissa tapahtumissa. Yhtymäkohtia Aidaan olisi siis toden totta löytynyt. Tämän lisäksi myös etiopialaisille ja näitä lähellä olevilla kopti-kristityillä on yhä Egyptissä suuri merkitys, kun maa ja sen uusi yhteiskunta hakevat muotoaan.

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta Giuseppe Verdin syntymästä. Verdi merkitsee italialaisille jotain samaa kuin Sibelius suomalaisille. Ehkä enemmänkin. Ja jos on Aida arabikevään jäljiltä ajankohtainen, niin sitä on Verdikin. Uus-isänmaallisuus nostaa nimittäin päätään Italiassa ja jälleen kerran näiden tuntojen tulkiksi on valikoitunut Giuseppe Verdi. Monet italialaiset tuntevat maansa tätä nykyä häväistyksi. Talouskriisi aikaansaa näköalattomuutta ja vihaa. Mitä erilaisimmat varkaat, kuka missäkin valepuvussa, ovat viime vuosikymmenet saaneet ryöstää ja turmella kaunista Italiaa. Kyynisemmänkin italialaisen saattaa siksi tätä nykyä kuulla kaihoisasti hyräilevän Verdin Nabucco-oopperan ihmeellisen kaunista aariaa ”Va, pensiero”.

”O mia patria, sì bella e perduta, o remembranza, sì cara e fatal”

”Oi isänmaatani, niin kaunista ja häväistyä, oi muistoa, niin ihanaa ja ahdistavaa”

Kirjoitus on julkaistu alunperin Lifestylejulkaisu Umamin sivuilla heinäkuussa 2012 Savonlinnan Oopperajuhlien ooppera-arviona Aida oopperasta.