Jaakko Numminen: Kirkko keskellä yhteiskuntaa (Kirjapaja 2015)Perjantai 29.1.2016 - Ville Niittynen
Opetusministeriön ylimpänä virkamiehenä, kansliapäällikkönä vuosina 1973-1994 työskennellyt Jaakko Numminen on julkaissut kirkolliset muistelmansa. Monissa valtiovallan ja kirkon välisissä kiemuroissa ja yhteishankkeissa mukana olleen vaikuttajan muistelmat ovat kerrassaan kiinnostavaa luettavaa. Kirkolla on Nummisessa ollut luotettava tukija keskeisen hallinnonalan huipulla. Hän on nähnyt kirkon perustavaa laatua olevan merkityksen suomalaiselle yhteiskunnalle – usein jopa kirkkoa itseään paremmin. Numminen haastaakin kirkkoa monessa kohdin terästäytymään. Kirkon ei tule askarrella vain omissa sisäisissä asioissaan, vaan olla aktiivinen sekä valtiovallan että maamme kulttuurielämän suuntaan. Näin kansankirkko voisi nimensä mukaisesti kantaa laajemmin vastuuta kansasta ja sen hyvinvoinnista. Meillä Suomessa eduskunnan rooli kirkollisissa asioissa on jo pitkään ollut tarkasti rajattu ja kirkon itsemääräämisoikeus vahva. Ruotsissa kehitys on mennyt toisin. Siellä esimerkiksi kirkolliskokousta on viime vuosiin asti leimannut sen vahva side maan eduskuntaan ja poliittiseen elämään. Tätä Numminen vierastaa ja maalailee uhkakuvaa, että meillä puolueet puoluetoimistoineen voisivat ”demokratiakehityksen nimissä” päästä liikaa määräämään kirkon asioita. Tätä kirkon demokraattisuutta kannattaa miettiä hieman tarkemmin. Kirkollisissa vaaleissa äänioikeuttaan käyttää nykyisin vain n. 10 % seurakuntalaisista. Kumpi on kansankirkolle parempi: pysyvästi alhainen äänestysprosentti ja siitä seuraava epädemokraattisuus vai se, että demokratia aidosti toteutuisi eduskunnan välityksellä ja näin äänestysprosenttikin faktisesti nousisi 70 prosenttiin? Vahvistavatko vai heikentävätkö puolueet demokratiaa mobilisoidessaan ihmisiä uurnille? Entä vähentääkö nykytilanne politikointia kirkon sisällä? Vaikkei selkeitä vastauksia olekaan, kuuluu näitä asioita kansankirkossa pohtia. Numminen heittää kirjassaan myös hienon filosofisteologisen mietintätehtävän, kun hän esittelee Ruotsin kirkon olevan maan nykyisen hallitusmuodon mukaan ”demokraattinen ja piispallinen” ja kysyy, onko tämä edes teoriassa mahdollista. Ortodoksinen kirkko on Nummiselle tärkeä ja merkityksellinen. Suhde siihen, niin Suomessa kuin muualla maailmassa, on lämmin ja arvostava. Kylmän sodan aikana maamme luterilaisen ja ortodoksisen kirkon ulkosuhteet itäblokin kirkkoihin hoidettiin pääsääntöisesti valtiovallan välityksellä ja suojassa. Laajasti sivistynyt Numminen on näissä ympyröissä pystynyt palvelemaan maataan ja sen kahta kansankirkkoa hienolla tavalla. Nummisen elämäntyötä voi muutenkin tarkastella jatkumona sille sivistystä painottaneelle kansalliselle rakennusprojektille, jonka J.V. Snellman kumppaneineen laittoi alulle. Antiikki, kansanopetus, kirkon välittämä länsimainen sivistys, kansainvälisyys. Tällaisista perusasioista jalostui Nummisen virkauralla monia hienoja hankkeita kuten Ylen latinankielisiä uutisia, puukirkkojen ja pappiloiden suojelutyötä, Agricola-seuran ja Pietarin suomalaisen kulttuuri-instituutin perustamista, Inkerin kirkon jälleenrakennusta, latinankielisen Kalevalan aikaansaamista jne. Entä sitten opetusministeriön ylimmän virkamiehen kanta aina ajankohtaiseen peruskoulun uskonnonopetukseen? Maailmaa ja kulttuureja monelta kantilta katsoneen Nummisen linja on selkeä: ” Oman uskonnon tunteminen ja vieraiden uskontojen ymmärtäminen on Suomen koulun tärkeitä kasvatustehtäviä. Se yhdistää yksilön eettisen kasvatuksen kansalliseen perinteeseen ja kansainväliseen yhteisöön, ylipäätään reaalimaailmaan.” Kuluvana syksynä näille sanoille on tullut aivan erityistä painoa. Ville Niittynen, Kaarinan kirkkoherra ja politiikan tutkimuksen tohtorikoulutettava
Kuva Turun Kirjamessuilta 2015, kirjan julkistamistilaisuudesta. Paneelikeskustelussa olivat mukana arkkipiispa John Vikström (vas.), ministeri Jaakko Numminen, arkkipiispa Jukka Paarma sekä moderaattorina kirkkoherra Ville Niittynen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jaakko Numminen, Kirkko keskellä yhteiskuntaa, Kirjapaja, Opetusministeriö, kansliapäällikkö, kirkko, kansankirkko, kirkolliskokous, kirkollinen demokratia, kirja-arvostelu, Agricola-seura |