Stieg Larsson: Pilvilinna joka romahti. Wsoy (2007).

Stieg Larsson onnistuu viemään tarinansa Lisbeth Salanderista onnistuneesti satamaan asti.

Kirjasarjan kolmas osa keskittyy Ruotsin turvallisuuspoliisiin, sen rakenteisiin, säätelyyn ja säätelemättömyyteen. Mediatalojen arjen kuvaamisen Larsson tunnetusti osaa, mutta tarina kulkee sujuvasti myös hakkeriyhteisössä, oikeuslaitoksessa ja sairaalamaailmassa.

On kiintoisaa huomata, että vaikka perusasetelma Lisbethin elämässä on olla aina yksin selviytymässä ylivoimaiselta tuntuvia vihollisia vastaan, niin nyt hän omaa suorastaan uskollisten ystävien armeijan. Lukemattomat ihmiset, jopa viranomaiset ja keski-ikäiset heteromiehetkin, suojelevat ja toimivat itseään säästämättä hänen hyväkseen. Larsson ei siis päätä trilogiaansa kovin anarkistisissa tai yhteiskuntakriittisissä tunnelmissa. Valtiokoneisto saa ponnisteluillaan ikään kuin synninpäästön. Kirjan synkkä loppukohtaus norrtäljeläisessä tehdashallissa kertoo kuitenkin, että Lisbeth ei kaiken jälkeenkään luota tarpeeksi viranomaisiin. Minusta olisi jo kannattanut luottaa...

Erikan SMP-seikkailu oli onnistunut osa kirjaa. Samoin Annika Gianninin hahmo ja sen kuvaus olivat tasokkaita, ja lopun oikeudenkäyntikohtaukset suorastaan erinomaisia. Sen sijaan minua vaivasi se, kuinka heikko Sektio lopulta oli. Sehän sortui helposti kuin korttitalo. Johtajat olivat sairaita haamuja ja kenttäväki kokemattomia koheloita. Ei sinne ainakaan Ruotsin parhaita aivoja oltu rekrytoitu! Jos Lisbethin aivot nyt ovatkin omaa luokkaansa, niin eikö Sektiossa olisi pitänyt olla edes Blomqvistin tasoisia strategeja, ajattelijoita ja toimintakyvyn säilyttäjiä? Ihmettelin myös, miksei Sahlbergissa ollut tarkoituskaan ampua kuin yksi ihminen.

Lopuksi yleisarvio koko trilogiasta: Kakkososa oli selvästi huonoin. Se oli junnaava ja hieman sekava. Ykkönen ja kolmonen olivat onnistuneita, mutta niiden laittaminen keskinäiseen paremmuusjärjestykseen tuntuu vaikealta, koska ykkönen oli niin oma erillinen kokonaisuutensa. Ainoastaan naisiin kohdistuva väkivalta ja päähenkilöt olivat siinä samat kuin sitten jatko-osissa. Kolmonen kokosi langat aika hyvin yhteen, vaikka Camilla-sisko jäi lopulta käsittelemättä. Kiitos teille seurastanne, Lisbeth ja Mikael, tänä syksynä!