Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia. Wsoy (2005).

Harvinaisen poliittinen kirja! Huomasi, että Stieg Larsson oli eläessään yhteiskunnallisesti aktiivinen ja kirjan päähenkilössä Mikael Blomqvistissa oli varmaan paljon hänen omakuvaansa. Mitään puoluepolitiikkaa ei kirjan sivuilta löytynyt, mutta kaikille yhteiskunnan tasoille ulottuvaa talouselämän toimijoiden valtapolitiikkaa sekä feminismiä, sovinismia ja tasa-arvokysymyksiä ”yksityinen on poliittista” –hengessä sitäkin enemmän. Ideaaliajattelu Ruotsista tasa-arvoisena kansankotina sai kyytiä: yläluokka ja eliitti (joihin nimenomaan synnytään) ja suljetut herrainklubit pitävät kuitenkin viime kädessä valtaa. Yhteiskuntaluokattomuus ja tasa-arvo ovat totta vain poliitikkojen juhlapuheissa. Larssonin kirja tuntui erityisen ajankohtaiselta nyt kun pörssimeklarit ja investointipankkiirit ovat luotsanneet maailmantalouden kiville ja nyt kun Suomessa talouselämän ja poliitikkojen osto- ja myyntiliike pimeine lahjusrahoineen on alkanut tulla päivänvaloon.

Luin Larssonin kirjan viikossa, rippileirin vapaahetkinäni. Kirja vei siis mukanaan, selvähän se. Teksti oli sujuvaa, luettavaa ja helppoa. Tunsi olevansa mukana Hedebyn arjessa pohtimassa 60-luvun murhamysteeriä Vangerien asuttamalla kotikadulla. Ensimmäiset 400 sivua mentiin rauhallisesti eteenpäin, uskottavuus säilyi ja tunnelma oli käsin kosketeltava. Mikaelin suurella työllä aikaansaamat pikkuruiset edistysaskeleet tutkimuksissaan tuntuivat kiehtovilta. Seuraavien 50 sivun aikana vauhti kiihtyi, muttei vielä liiaksi. Mutta sen jälkeen alkoi hengästyttää. En olisi kaivannut lainkaan tuota lopun turbovauhtia! Asiat alkoivat selvitä liian yhtäkkiä, vauhti kiihtyi ja kiihtyi, meno oli todella rajua. Lukija ei päässyt enää syvällisesti mukaan päähenkilöiden pään sisään. Loppukiihdytys tapahtui siis ikävä kyllä uskottavuuden ja tunnelman kustannuksella. En pitänyt myöskään siitä, että Mikaelin maaninen kirjoitusvaihe (lähes puoli vuotta) kuitattiin ja kuvattiin lyhyesti sähköpostikirjeenvaihdon avulla.  

Lisbeth Salander oli ristiriitainen henkilö. Pientä uskottavuusongelmaa hänessä minusta oli, mutta Lisbeth oli henkilönä todella haastava kuvattava eli tehtävän vaikeuteen nähden Larsson onnistui sittenkin hyvin.

Miten hakkeroidaan tai huijataan tyhjiksi Sveitsin pankeissa olevat clearing-tilit? Tätä Larsson kuvasi aika yksityiskohtaisesti, mutta minua nämä kirjan kohdat häiritsivät ja harmittivat, koska en voinut olla takertumatta ajatukseen ’noinko se oikeasti olisi muka onnistunut?’. En usko. Tarkoitus oli ehkä tiputtaa kaltaiseni tavallinen it-tumpelo kärryiltä pienellä taiteilijan vapaudella laaditulla selostuksen tyngällä. Lopputulemana oli kuitenkin räikeä uskottavuusongelma.

Kritiikistäni huolimatta kirjan huikeat myyntiluvut ja kulttimaine ovat täysin ansaittuja. Itsekin odotan jo posket hehkuen pääsyä jatko-osan kimppuun.