Liza Marklund: Paradiset. Pirat (2000).

Tiistai 18.8.2009 klo 10.53 - VN

ParadisetLiza Marklund on tunnettu yhteiskunnallisia asioita käsittelevänä dekkaristina. Nimenomaan hänen ja muutaman muun ansiosta dekkarit nähdään Ruotsissa täysimittaisena kaunokirjallisuutena.

Pidin Marklundin tekstistä: se oli yhtäältä lyhyen iskevää mutta myös kuvailevaa ja tunnelmoivaa. Sana-pilkku-sana-pilkku –tyylillä kuvattiin isoja asioita vaikuttavasti.

Henkilöhahmoista etenkin Annika Bengtzonin kuvaus oli uskottava, hahmo oli aidosti lihaa ja verta sekä täynnä hyvin kuvattuja, voimakkaita, monipuolisia tunteita. Osa henkilöhahmoista oli stereotyyppisiä, varsinkin ne Balkanilta kotoisin olleet, ja Annikan ja Thomasin voimakas rakastuminen tuntui tapahtuvan liiankin nopeasti. Dramaattisia tapahtumia olisi saanut kirjassa olla vähemmän, Annikan elämä oli yhtä vuoristorataa.

Annikan arkielämän kuvaus tukholmalaisena rivitoimittajana oli onnistunut. Stieg Larssonin Tukholma on cool, Marklundin arkisen harmaa. Millenium-sarjan päähenkilöt ovat vahvoja toimijoita, Paradisetin realistisia ja arkielämän kivut mukanaan kantavia.

Paradiset oli monitasoinen nimi kirjalle. Paitsi että se oli säätiön nimi, taisi se viitata myös Annikan suhteeseen tietyn sosiaalikamreerin kanssa, mummon mökkiin Härpsundissa ja vielä äitinsä kohdussa uinuvaan vauvaan. Sarkastisesti ’paratiisia’ voisi ajatella käytettävän myös kuvaamaan Thomas ja Eleonor Samuelsonin lintukotoelämää ja -yhteisöä Vaxholmissa sekä vaikkapa koko Ruotsin sosiaaliturvajärjestelmää, joka on kirjassa hyvin keskeisesti mukana koko ajan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Liza Marklund, Paradiset