Volter Kilpi -kirjallisuusviikko & Volter Kilpi: Albatrossin tarina. Otava (1933).

Keskiviikko 22.7.2009 klo 11:41 - VN

Ahdas, ankea, kuuma ja nuhjuinen Kustavin seurojentalo on ääriään myöten täynnä. Puhutaan kirjailijan ja kustantajan välisistä suhteista. WSOY:n, tai nykyisen sanahirviön Sanoma Learning And Litteraturen Timo Ernamo ja Editan Sanna Hovi alustavat. Kertomuksensa rönsyilevät sinne tänne. Hovi lukee mojovia sitaatteja sekä Untamo Utrion kirjasta Kauppatavarana sivistyskirja että Jukka Tarkan Kilven ja Otava-pomo Renqvistin 1930-luvun kirjeenvaihtoa käsittelevästä kirjasta. Salintäyteisen yleisön ajatukset ovat uppoutuneet kirjan kirjoittamisen mystiseen maailmaan. Kuumuus sisällä on sietämätön, mutta on hienoa olla mukana kesätapahtumassa, jossa ei pää- eikä sivuosassa ole muovinen oluttuoppi. Kustaville on nostettava hattua, pieni yhteisö ja vaativa voimainponnistus. Tutustuin kuntaan vuosi sitten jokseenkin hyvin, kun sain työkomennuksen piispaintarkastuksen tarkastusnotaariksi eli pöytäkirjan pitäjäksi. Kunnan, seurakunnan ja paikallisen yhdistys- ja yrityselämän eri puolet esiteltiin meille kattavasti. Kunnanisiltä kukin piispan seurueen jäsen sai lahjaksi Volter Kilven Albatrossin tarinan.

Volter Kilven Alastalon salissa on valittu itsenäisyyden ajan parhaaksi romaaniksi. Suomalaisen proosan universaalinen kansaneepos, on sitä luonnehtinut Bo Carpelan. Alastalo on lukijalle antoisa ja vaativa. Virkkeet ovat pitkiä, kieli, asiat ja ajatukset rönsyilevät ja viipyilevät, Kilpi käyttää vanhaa merimieskieltä, rannikon puheenparsia ja Kustavin murretta. Ei ihme, että t-paitoja tekstillä ’Olen lukenut Alastalon salissa’ myydään ja ylpeänä kannetaan Kustavin Kilpi-viikoilla.

Albatrossin tarina on erotettu erilliseksi kirjaksi Alastalosta, on tämän kolmastoista luku ja hyvä alkumaistiainen ja portti Kilven suurteokseen. Lukunautinto on huikea, ollaan nerouden kanssa tekemisissä! Jokaisen Albatrossin lauseen voisi hyvin valita esimerkkilauseeksi tähän kirjoitukseeni, kaikki ovat varmasti Taidetta. Sitä kyllä jäin miettimään, miten suomen kielen huippusaavutukseen ja ilotulitukseen on valittu päähenkilöiksi Närpiön miehiä, ummikkorantaruotsalaisia. Kilven huumoria, ihmisyyden universuaalisuuden painottamista, Härkäniemi-nimisen kertojan osuuden korostamista??

Hyvät ystävät, ensi vuonna Kustaviin Volter Kilpi –kirjallisuusviikoille! Ja mainitsemiani t-paitoja ostamaan… Tässä antipastoja Albatrossista:

”Oli hän kaupungistakin kuulustellut kapteenia alukseensa, ja miksei uuteen täysriggariin aina menijöitä olisi ollut, miestä, vaikka tusinakaupallakin, miestä, jolla oli kyrää niskan kenossa, ja miestä, jolla oli nosela selkäriitinki, miestä, jolla oli kitaa kiroomaan komentosillalla ja miestä, jolla oli luunkovaa nenäorressa, kun oli meklarien kanssa oltava nokkasilla, miestä komeata totipöytään ja miestä nirsoa killingin pitelemisessä, mutta mitä semmoisista, kun jokaisella, oliko sitte siloleukaisempi vai karkeapartaisempi, oli sama nuotti veivattavana: eturahaa niin ja niin paljo provianttiin ja muihin käsimenoihin, ja ’retari kait sitte maksaa muijalle täällä kotona puolet joka kuukauden palkasta, että pysyy hyllissä hänkin ja mukulat, siksi kun taas palataan!’.

”Puosulla olisi nähtävästi ollut maksallaan vielä paljonkin puhuttavaa – hän olikin ainoa mies puurissa, joka seitsemän vuoden yhdessä olon jälkeen samojen laitojen sisäpuolella ja samat naamataulut aina katseltavina enää joskus viitsi vaivata suuvärkkiään puhumiseen – puosu olisi siis nähtävästi vielä kerinnyt parrastaan puheen piimää pitemmältikin, mutta silloin juuri oli alkanut kuulua rytinää kajuutan puolelta.”

”Kapteenin silmänpippuroihin herahti naurunkaltaista, joka vähitellen levisi silmännurkkiin ja niistä koko kasvoille poskipieliä myöten sen vähäsen kuin parran peitosta paistoi ihon kuparia naamassa.”