Henkilökuvaville_lukee_syvtty.png

Sanoja SANAT/// -sivujen sanoittajasta!

Pyhät ja epäpyhät sanat, sanankäyttö, tarinat, kertomukset, vertaukset, retoriikka, riimit, skopokset, sanataide ja uusien maailmojen esiintaikomiset sanojen avulla ovat mitä suuremmassa määrin minun elämääni.  

 

 

 

Olen 40-vuotias pappi. Koulutukseltani olen politiikan tutkija ja teologi. VTM:n koulutukseni on ulkopolitiikkaan suuntautunut. Olen toiminut mm. Veronan yliopistossa vierailevan tutkijan statuksella.

Harrastan kirjallisuutta ja olen kiinnostunut laajasti ympärilläni olevasta maailmasta. Jo työnikin vuoksi luen ja kirjoitan paljon. Tällä hetkellä työskentelen Rauman seurakunnan johtavana kappalaisena. Vastaan yleisestä seurakuntatyötä.

Olen aktiivinen yhteiskunnallisten asioiden hoitamisessa. Haluan kantaa vastuuta ja vaikuttaa yhteisiin asioihin. Aloitin vuoden 2011 alussa Rauman Demarit Ry:n puheenjohtajana. molier.jpg

Asun kauniissa ympäristössä Rauman pohjoisosassa. Perheeseeni kuuluvat vaimo ja poika. Nautin pienen puutarhan hoidosta, merellisestä ympäristöstä ja viihtyisästä kodistamme. Vauhdikas ja urheilusta pitävä poikani pitää minutkin kiireisenä. Kaksi viimeistä kesää olen pelannut perheeni kanssa tennistä.

Olen viime vuosien aikana oppinut arvostamaan myös lepoa ja kiireettömyyttä töiden vastapainona. Baltianmaiden kylpylät ja ruokapadat - etenkin venäläinen keittiö- vetävät tästä syystä silloin tällöin puoleensa.Vaimoni rakastaa ruoanlaittoa.

ville_tennis.jpg

Espressoni valmistan aina mutteripannulla...

Kotonamme kuunnellaan paljon hyvää ja laadukasta musiikkia. Klassinen ja jazz kuuluvat kotimme arkeen. Nuoruudessani idolini oli Roy Orbison.276873_293805980635989_504064516_n.jpg

Kirjallisuus on IN! Kirjoitan kahta kirja-arvostelublogia, omaani ja Lifestylejulkaisu Umamiin. Umamiin arvostelen Tammen Keltaisen kirjaston teoksia. Keltsi on Suomen kaikkien aikojen pitkäikäisin kirjasarja ja kansainvälisestikin ainutlaatuinen ilmiö.

Pidän pesäpallosta ja triathlonista. Kuvia perheestämme.

perhe_niittynen.jpg

 

CV

Julkaisut

ota yhteyttä:

ville.niittynen@evl.fi

044-7691289

www.facebook.com/ville.niittynen

Facebook-ryhmä