Talon rakentamista sodan aikana
Rauman kaupungin rakennustarkastajan konttori sijaitsi 40-luvun alussa Vanhankirkonkadulla. Sinne pientalon rakentajalla oli usein asiaa, sillä maa oli sodassa ja kaikki rakennustarvikkeet olivat tiukasti säännösteltyjä, kortilla. Lukemattomia kertoja isoäitini istui konttorin odotushuoneessa, ja odotti huolella täytetty kaavake kädessään puheille pääsyä. Isoisäni oli päivät töissä, siksi aikaa vievät lupa-asiat lankesivat nuoren vaimon hoidettaviksi.
Kaikesta oli pulaa. Junavaunulastillinen hiekkaa piti hankkia itsepalvelu-periaatteella. VR:ltä vuokrattiin yksi vaunu, hypättiin junaan ja ajettiin vaunu lähelle Peipohjaa, sivuraiteelle. Isovanhempani lankomiehensä kera lapioivat kolmistaan päivän hiekkaa, ja vaunu täyttyi. Illalla veturi veti väsyneet lapioijat ja hiekkavaunun Raumalle.
Kauan odotetut ja jonotetut sementtisäkit rahdattiin työmaalle itse. Suomen kuorma-autot oli varattu tärkeämpiin tehtäviin. Tehtaankadulla, nykyisen Torikympin tiloissa, oli rautakaupan varasto. Pyörän tarakalle laitettiin lankun pätkät ja sen päälle sementtisäkit, naiselle yksi säkki ja miehelle kaksi. Pyörän kumit pakkasivat puhkeilemaan ja muutenkin pehmeällä hiekkatiellä pyörän pystyssä pitäminen oli vaativa juttu. Edestakaisia reissuja Kinnolle ja takaisin kertyi. Laudoista, nauloista, tiilistä ym. riittäisi vastaavia tarinoita.
Kun Karjalassa oli alkanut asemasotavaihe, talo valmistui.
Nuoripari ei kuitenkaan koskaan päässyt asumaan siihen. Ongelmaksi muodostui talon ja isoisäni työpaikan, Rauma-Repolan tehtaan, liian suuri välimatka. Työantaja määräsi, että oli asuttava tehtaan vieressä, sähkömiehen piti olla tarvittaessa nopeasti työpaikalla. Uuteen taloon muuttivatkin sitten isoisäni juuri leskeksi jäänyt äiti ja tämän kolme tytärtä, joista vanhin yläkertaan aviomiehensä kanssa. Sota loppui, mutta työnantaja ei määräystään kumonnut. Siksi vuonna 1947 talo päätettiin myydä, ja vaikka pula-aika kuponkeineen ja säännöstelyineen jatkui, isovanhempani ryhtyivät taas toimeen: He rakensivat toisen omakotitalon lyhyen ajan sisällä! Kesä-47 oli kuuma ja työntäyteinen. Isoäitini odotti lisäksi vauvaa, äitiäni. Syyskuun puolessavälissä muutettiin uuteen taloon, joka tällä kertaa sijaitsi tehtaan välittömässä läheisyydessä.
Alakuva: Isovanhempani ja heidän talonsa, jossa he eivät saaneet koskaan asua. Isoisän sylissä istuu muutaman kuukauden ikäinen enoni.
Kuva sivun yläreunassa: Isoisäni äiti, joka oli yksi niistä jotka talossa lopulta asuivat, sekä isoäitini ja enoni.
Jälkikirjoitus: Sain tilaisuuden vierailla tässä talossa 8.8.2009, kun minut kutsuttiin sinne rippijuhliin. Kiitos nykyisille asukkaille!