Keskiajan henki

ALUSTUSPUHEENVUORO HISTORIASEMINAARISSA 14.9.2012 RAUMA-SALISSA

Tänään, ja koko tällä Rauman Pyhän Ristin kirkon juhlaviikolla, tähyilemme kaukaisuuteen. Tähyilemme toiseen aikaan ja toiseen maailmaan, keskiaikaan.

Keskiajan saavuttaminen, sinne aikahypyn tekeminen, ei ole ihan helppo juttu.

Keskiaika oli hengen aikakautta. Se oli abstraktin idean, kristisuskon, aikakautta. Henki oli ylivoimainen ykkönen – kaukana sen perässä tuli fyysinen todellisuus. Se mitä silmä näki, käsitettiin vain kalpeaksi varjoksi jostain syvemmästä ja todellisemmasta.

Materiaalinen, käsin kosketeltava reaalimaailma oli toissijaista ja ei-tärkeää. Sen sijaan henkinen ja hengellinen olivat tärkeitä; filosofinen ja teologinen kaiken keskiössä; ja idea ja aatemaailma arvokasta.

 Keskiaikana maailma miellettiin Jumalan tahtomaksi mysteeriksi, ei ihmisen järjellä haltuun otettavissa olevaksi todellisuudeksi. Kaikki johdettiin Jumalasta, tarkemmin sanottuna siitä ideasta joka ihmisillä Jumalasta oli. Näin yliluonnollinen oli tärkeämpi kuin luonnollinen, perusidea oli tärkeämpi kuin käytännön sovellukset. Tämän vuoksi keskiaika oli hyvin monoliittinen aikakausi. Oli yksi Jumala – Herra Sebaot, oli yksi kirkko – katolinen, oli yksi kieli – latina, oli yksi oikeus – roomalainen, oli yksi maallinen hallitsija – keisari, oli yksi hengellinen hallitsija – paavi, oli yksi tyyli – gotiikka, oli yksi tiede –teologia.

Huomaamme, että keskiaika oli hyvin hyvin omanlaisensa aikakausi. Monessa – mutta ei kuitenkaan läheskään kaikissa piirteissään – se poikkesi meidän ajastamme. En erittele tässä kohdin kuitenkaan enempää noita eroja ja yhtäläisyyksiä. Haluan painottaa vain yhtä asiaa: Keskiajan ihmiset eivät olleet yhtään tyhmempiä kuin me.

Päinvastoin, keskiajan ihmiset olivat kirkkaita ajattelijoita, taidokkaiden johtopäätelmien mestareita, monimutkaisten käsitteiden käytön mestareita. Rakennustaiteessaan he olivat täynnä konstruktiivista voimaa ja laskelmien hienoutta ja tyylitajussaan tasolla jota myöhemmät ihmiset eivät ehkä koskaan ole enää saavuttaneet.

Tämän kaiken sanotun jälkeen voimmekin kysyä: eikö keskiajan ihmistä sittenkin ohjannut syvempi tieto kuin meitä? Syvempi, vaikkakin hämärämpi. Oliko keskiajan ihminen sittenkin lähempänä elämän ja olemassaolon salaisuuden ydintä kuin mitä me olemme?