Ruth Prawer Jhabvala: A New Dominion. Granada Publishing (1972).

Torstai 31.12.2009 klo 22:50 - VN

Löysin tämän hienon kirjan hotellin aulasta Tallinnassa kirjojen kierrätyslaatikosta. Hintalappu kertoi sen olevan ostettu alunperin kanadalaisesta kirjakaupasta, kirjoittaja on puolestaan saksalais-puolalais-juutalainen mutta Englannissa kasvanut, sittemmin intialaisen kanssa naimisiin mennyt ja sitä kautta kyseiseen maahan tutustunut ja siellä asunut.

Myös itse kirjassa maat, kansat ja kulttuurit sekoittuvat samanlaisella, monipolvisella tavalla.

Kirjan näyttämönä on 1970-luvun Intia: pääkaupunki Delhi, pyhä kaupunki Bombay ja pari pienempää paikkakuntaa. Intialaisia edustavat rikas aatelisleskirouva Asha, hengellinen hinduguru Swamiji ja huoleton tavallinen nuorukainen Gopi. Länsimaisuuden henkilögalleriaan tuovat puolestaan brittiläinen mammanpoika Raymond, reput selässä seikkailevat kulkuritytöt Lee ja Margaret sekä maasta häädön saava vanha lähetystyöntekijä Miss Charlotte. Tarina, jossa toisilleen aluksi tuntemattomien päähenkilöiden tiet risteävät, kohtaavat ja eroavat on hyvin rakennettu.   

Raymond on järkevän, pidättyvän, estoisen ja hygieenisen länsimaalaisen perikuva - kuin Niles Crane tv-sarjasta Frasier. Hieman liian stereotyyppinen on myös Asha kaikkine diivan elkeineen ja monine oikkuineen, mutta muuten henkilökuvaukset olivat mielestäni onnistuneita, sellaisia sopivan särmikkäitä ja ristiriitaisiakin. Varsinkin tunteensa ilmaiseva, avoin ja carpe diem-fiiliksellä elämässään eteenpäin tarpova Gopi ja hänen länsimainen vastinparinsa Lee olivat romaanin henkilöinä napakymppejä. Heidän kauttaan Prawer Jhabvala ylistää nuoruutta tavalla, joka harvoin onnistuu 5-kymppiseltä.

Vaikka kirjassa oli hieman poliittista analyysiakin intialaisen yhteiskunnan kehityksestä, samoin kuin polun päitä vaikka uskontodialogin ja uskontopsykologian suuntaan, niin A New Dominion on kuitenkin ennen kaikkea fiktiivisrealistinen kuvaus ihmeellisestä Intiasta, sen tavoista ja kulttuurista, ihmisten erilaisuudesta ja samanlaisuudesta, kiehtovista kohtaloista ja pienten ihmisten yrityksistä muovata elämäänsä mitä erilaisimpiin suuntiin mitä erilaisimmista lähtökohdista käsin. 

Hyvä lopetus hienolle kirja-vuodelleni!

Anatole France: Instituutin jäsenen Sylvestre Bonnardin rikos. Ex Libris (1881).

Torstai 3.12.2009 klo 22:59 - VN

Sylvestre Bonnard ON vanha kirjatoukka ja arvokkaasti vanhentuva tiedemies. Muinaisten käsikirjoitusten, antiikin kirjallisuuden ja keskiajan pyhimyslegendojen tutkijan arki saa kuitenkin uutta sisältöä ja värinää, kun hän sattuu törmäämään heikossa asemassa olevaan nuoreen tyttöön, jonka edesmennyt isoäiti on ollut hänen nuoruuden rakkautensa. Suojeluvaisto herää ja elämän iltatuuli alkaa koostua uudenlaisista puhureista. Auttaakseen tyttöä hän on toimissaan valmis, tosin impulsiivisesti ja asiaa harkitsematta, jopa astumaan lain väärälle puolen.

Anatole Francen kuuluisa romaani on vailla voimaa ja jylhyyttä. Suurten venäläisten aikalaiskirjailijoiden tapaan tässä ei käsitellä elämää suurempia asioita ja aihevalikoiman vaikeuskerroin pysyy vaatimattomana. Monisanainen sielukkuus, kuvailun vuolaus, tekstin muoto ja tyylin ylevyys tuntuvat silti hyvin 1800-luvulta, eikä jää epäselvyyttä, että ollaan tekemisissä nimenomaan ranskalaisen sivistyksen ja ranskalaisen kaunopuheisuuden kanssa. Loppujen lopuksi, vaikka mieleen hiipii myös luonnehdinta ’pikku nätti’, ei voi olla ihailematta ja vaikuttumatta Francen tekstistä.

Teos on monipuolinen. Se ei edusta realismia, muttei romanttista tendenssikirjallisuuttakaan. France kuvaa elämän eri puolia laaja-alaisesti. Aluksi ajattelin, että kirjan sanoma olisi vanhan yliopistosivistyksen ylistys, mutta lopussa Bonnard myy kirjansa, ryhtyy botaniikan harrastajaksi ja tunnustaa, että mitä enemmän kirjoja hän on lukenut, sitä sekavammaksi ajatukset ovat tulleet ja sitä vähemmän hän tietää mistään mitään varmaa. Oppineisuus on tuonut skepsiksen, sivistynyt humanisti ryhtynyt kotipuutarhuriksi.

Usein kovin rujon ja shokeeramaan pyrkivän nykykirjallisuuden rinnalla tuulahdus 1800-luvulta teki minulle hyvää. Kirjasta löytyi viisautta, teräviä analyysejä ihmiskunnasta, sydämen sivistystä, hyveellisyyden ylistystä ja moraalista pohdintaa muttei kuitenkaan liiallista yksisilmäisyyttä.