Georges Simenon: Ylilääkäri. Otava (1960).

Perjantai 25.9.2009 klo 13:29 - VN

Maigret-dekkarien luojana maailman maineeseen noussut, hiljattain edesmennyt Georges Simenon oli tuottelias ja lahjakas kirjoittaja. Maigret-sarja on aina kuulunut suosikkeihini; omaperäinen ja kiehtova osa maailman kirjallisuutta, jossa Pariisi kaupunkina ja rikokseen ajautuneen ihmisen mieli ovat pääosassa. Simenon oli tarkka ihmistuntija ja hänen perusotteensa oli vahvan psykologinen. Tämä näkyy selvästi hänen tuotannossaan, myös Maigret-sarjan ulkopuolisissa teoksissa, joihin kirja Ylilääkäri kuuluu.

Ylilääkärissä on paljon painavaa sanomaa. Toimivien ihmissuhteiden ratkaiseva merkitys ihmisen hyvinvoinnille tulee esiin. Olin aina luullut, että puhumattomuus on vain suomalaisten äijien kansantauti, mutta näköjään siitä kärsivät myös maineeltaan puheliaat ranskalaiset... Ulkoisesti menestyneen miehen totaalinen yksinäisyys väenpaljouden keskellä tai omaan vahvuuteensa sairastuneen analysointia, sitä tämä kirja uskottavasti käsittelee. Vastuullinen asema käy taakaksi, jollei koskaan itse saa olla avuton ja heikko. Luulen Simenonin halunneen kuvata jotain tuon kaltaista. Toisaalta näin nykyajan silmin katsottuna kirjan teema voi olla myös vähemmän syvällinen: työuupumus. Jean Chabotin ahdistuksen syntyprosessi ja oireet täyttävät ilmiselvästi burn-outin tunnusmerkistön.

Simenon on paitsi psykologisen otteen taituri, myös dialogin mestari. Niin Ylilääkärissä kuin Maigreteissa pitkät vuoropuhelut ovat viihdyttäviä, sujuvia ja kirjallisesti laadukkaita.

Stieg Larsson: Flickan som lekte med elden. Månpocket (2006).

Lauantai 12.9.2009 klo 14:48 - VN

Millenium-sarjan kakkososa oli oma itsenäinen ja ensimmäisestä osasta erottautuva kokonaisuus. Taas oli kyse laadukkaasta kerronnasta, jossa Tukholma, murhatutkimus, yhteiskunnalliset epäkohdat ja henkilöiden synkät menneisyydet heräsivät eloon.

Pääosassa oli tällä kertaa ehdottomasti Lisbeth Salander. Stieg Larsson jatkoi rohkeasti haastavan henkilöhahmon kuvaamista. Minusta Larssonin rakentama hahmo pysyi koossa ja oli kirjallisesti onnistunut. Pieniä minua haittaavia liioitteluja toki oli: uskottavuudelle ei olisi ollut pahitteeksi, jos Lisbeth olisi ollut fyysisesti edes hieman isompi, rahallisesti edes hieman köyhempi, eikä Fermatin matemaattisen dilemman olisi tarvinnut muistua mieleen ja ratketa juuri kirjan jännimmässä kohdassa.

Larsson keskittyi tällä kertaa paitsi poliisin työn kuvaamiseen myös moneen poliisiin henkilönä. Ja aivan onnistuneesti, pisteet hänelle siitä.

Millenium-lehden toimittajakunta muodostuu mielestäni liian hyvistä ja moitteettomista ihmisistä. He ovat aina niin kovin fiksuja, kohteliaita ja toiset huomioon ottavia. Pientä särmää kiitos! Ehkä Niedermann ja Zalachenko täytyikin kuvata ihmispetoina, mutta muuten kaipaisin Larssonilta hieman vähemmän mustavalkoisuutta henkilöhahmoihinsa. Lisbeth, Dragan, Mimmi ja Bublanski olivat juuri siksi parhaat hahmot, etteivät he olleet liian yksioikoisia. Erika Berger, Dag Svensson ja itse Kalle Jävla Blomkvistikin ovat liian puhtoisia pulmusia koko ajan.

Kummituspelkoinen palkkatappaja oli vähän huono keksintö. Ja pitikö sen välttämättä olla vielä velipoikakin? Voiko haudastaan kaivautua ulos (luoti päässä)? En tiedä, vastatkoon joku joka tietää minua paremmin.

Alberto Moravia: Vuosi 1934. Tammi (1982).

Torstai 3.9.2009 klo 12:19 - VN

Silmät eivät vain epämääräisesti heijastele sielumme mielentiloja, vaan niiden välityksellä voimme puhua toisillemme hyvin seikkaperäisesti ja selkeästi. Tällä tavoin Vuosi 1934 alkaa. Päähenkilö Lucio rakastuu ja keskustelee elämää suuremmista kysymyksistä pelkkiä epätoivoisen surumielisiä katseita vaihtamalla. Hänen täydellinen keskustelu- ja sielunkumppaninsa on nuori saksalainen Beate, kohtaamispaikkana Caprin lomasaari. Molemmat ovat kuulun saksalaisen itsemurha-kirjailija Kleistin lumoissa, rakkaus ja kuolema ovat Luciolle ja Beatelle yhtä. Lucio kylläkin häilyy jatkuvasti itsemurha-kysymyksen suhteen: välillä hän haluaa pelastaa Beaten elämälle, välillä Kleist on pelkkä teoreettisen pohdinnan aihe, sitten taas Lucio on intohimoisesti mukana Beaten kalmanhajuisissa suunnitelmissa.  

Beate lähtee kuitenkin yhtäkkiä saarelta pois ja hänen identtinen kaksoissiskonsa Trude saapuu paikalle. Beate ja Trude ovat luonteiltaan täydellisiä vastakohtia toisilleen: surumielinen ja sisäänpäin kääntynyt totalitarismista ahdistunut intellektuelli / iloisen riehakkaan rohkea optimistinen Hitlerin kannattaja.

Mutta ovatko Beate ja Trude sittenkin yksi ja sama henkilö? Jos näin on, kumpi on oikea ja kumpi näytelty hahmo? Miksi Beate haluaisi esiintyä Trudena, miksi Trude Beatena? Onko kyseessä vain Luciolle tehty pila? Miksi ihmeessä pilailla näin vakavalla aiheella? Entä sitten Beaten/Truden aviomies ja äiti, mitä salaisuuksia heihin liittyy?

Kirjassa on monta tasoa. Aina en ole varma, onko Moravia seonnut omaan näppäryyteensä. Juonen kuljetus ja yksityiskohdat eivät tunnu koko ajan täsmäävän.

Oman mausteensa tuo neuvostoliittolainen sosialisti Sonia. Hänen elämänsä käsittelyssä viivytään yllättävän kauan. Välillä ajattelen, että kirja kertoo vertauskuvallisesti valtioista ja kuohuvasta 30-luvun Euroopasta, sen kohti onnettomuutta vievistä poliittisista järjestelmistä: Natsismin jakamasta Saksan kansasta (Trude  ja Beate), neuvostososialismista stalinismin jäljiltä (Sonia), länsimaiden kapitalismista (herra Shapiro).

Oli miten oli, Moravia on kirjoittanut kirjan nimenomaan Saksasta ja sen kulttuurista. Kirjailijan oma kotimaa, Italia, on tässä kirjassa sivuroolissa. 1934:ä ei tietenkään tarvitse pitää yllä kuvatulla tavalla totalitarismin/maailmanpolitiikan allegoriana, tässä tulkinnassa on paljon heikkouksia, myönnän sen. Vuosi 1934 on ihan yhtä saksalainen, kiinnostava ja rikas, vaikka sitä pitäisi vain eräiden nuorten ihmisten kipuiluna elämän mielettömyyden edessä.

Olisiko kirjan nimessä jotain avainta kirjan vertauskuvien selvittämiseksi? Minulle kirjan nimi pysyi arvoituksena.

Välillä kirja tuntuu niin unenomaiselta, että tulee mieleen, onko kaikki vain lopulta Lucion kuvitelmaa. Ehkä opinnäytetyön teko saksalaisesta Kleistista on ottanut liian koville, ja kiehtovat saksalaisnaiset saavat hänet kadottamaan todellisuudentajunsa Caprin kuuman kauneuden keskellä? Tällaisenkin tulkinnan mahdollistavia vihjeita kirjasta löytyy.