Ehdokasprofiilini eduskuntavaaleissa
Arvojohtajuutta ja aitoutta
KUKA?
Olen 40-vuotias kolmannen polven raumalainen. Toimin vt. kirkkoherrana joulukuusta 2009 vuoden 2010 loppuun saakka Rauman seurakunnassa. Minulla oli vastuullani Turun arkkihiippakunnan 3. suurin ja samalla yksi Suomen suurimmista seurakunnista, 110 työntekijää. Seurakunnan budjetti on yli 7 milj. euroa. Olen kokenut puheenjohtaja ja puheiden pitäjä. Olen siirtynyt vuoden 2011 alussa seurakunnan johtavan kappalaisen tehtävään.Tärkeä osa työtäni on osata kuunnella ihmisiä herkällä korvalla.
Ennen siirtymistäni kirkon töihin toimin liike-elämässä yrityskuvatutkimusten parissa esimiehenä. Työssäni perehdyin tutkimuksen viitekehyksessä suomalaiseen yritys- ja työelämään.
Vapaaehtoistyötä olen tehnyt SPR:n Pansion vastaanottokeskuksessa Turussa. Erilaisia luottamustoimia minulla on ollut lukioikäisestä lähtien. Tällä hetkellä toimin Rauman Demarit Ry:n (ent. Uotilan Työväenyhdistys) puheenjohtajana ja Länsi-Suomen Korkeakouluyhdistyksen hallituksen jäsenenä.
Vahva näyttö vahvasta osaamisesta
Minulla on kaksi ylempää korkeakoulututkintoa. Olen valtiotieteiden maisteri Turun yliopistosta, pääaineena poliittinen historia ja sivuaineina valtio-oppi, kansainvälinen oikeus, ympäristönsuojelu ja Eurooppa-opinnot. Tiivistelmä pro gradu- tutkielmastani luettavissa täällä.
Sen lisäksi olen teologian maisteri Åbo Akademista.
Ulkomailla olen opiskellut kaksi vuotta: vuoden SPSC Collegessa (USA) hallintotiedettä, historiaa ja englantia, toisen vuoden Veronan yliopistossa (Italia) italiankieltä.
Lisäksi olen opiskellut ja suorittanut kirkkoherroilta vaadittavat pastoraalitutkinnon ja seurakuntatyön johtamistutkinnon.
Innovatiivisuutta ja innostusta
Voit tutustua ja lukea eri medioissa julkaistuja kirjoituksiani täältä. Työhöni liittyvät lehtijutut ovat luettavissa. Samalla pääset jyvälle Rauman seurakunnassa tekemiini uudistuksiin.
Tutustu myös työhistoriaani täällä.
Vapaa-ajalla kirjallisuutta, sukututkimusta, kirjoittamista, triathlonia ja pesäpalloa
Monipuolisesti harrastavaan ja matkustelevaan perheeeseeni kuuluvat vaimo ja 6-vuotias poika. Vaimoni on koulutukseltaan filosofian maisteri. Harrastan kirjallisuutta, kirja- arvosteluja ja sukututkimusta. USA:ssa asuessani isäntäperheeni tutustutti minut triathlon-harrastukseen. Juoksuharrastukseni on tarkoittanut puolimaratoneihin osallistumista. Taustaltani olen pesäpallo-aktiivi ja -tuomari Rauman Ferassa.
Yrittäjäperheen poika
Olen kasvanut yrittäjäperheessä, isälläni oli Raumalla rakennussuunittelualan yritys 40 vuotta. Yksityisyrittäjyys on kova juttu! Äitini on pankkitoimihenkilö ja vanhempi siskoni lastentarhanopettajana.
Ville Niittynen lyhyesti (katso CV)
- Pappi
- 40-vuotias perheenisä
- Akateemiset loppututkinnot valtiotieteistä ja teologiasta
- Kaksi vuotta opintoja ulkomaisissa yliopistoissa (USA, Italia)
- Kansainvälinen ja kielitaitoinen, puhuu sujuvasti englantia, ruotsia ja italiaa
- Aikaansaava, luova ja idearikas
- Johtamiskokemusta yli vuoden vt. kirkkoherrana
- Rauman kirkkoneuvoston puheenjohtaja (2009-2010) sekä Rauman Demarit Ry:n (ent. Uotilan työväenyhdistys) puheenjohtaja 2011 - ja Länsi-Suomen Korkeakouluyhdistyksen hallituksen jäsen 2011 -
- Kirjallisuusblogisti
Ville näyttää suunnan
"Monimutkaistuva maailma edellyttää, että kansanedustajan työtä tekevä on laaja-alaisesti ja kansainvälisesti opiskellut ja että hänellä on hyvä yleissivistys, laaja kielitaito, hyvät viestinnälliset taidot sekä kyky analyyttiseen ajatteluun."
|