Kolme kaunista kaupunkia

VERONA

Adige-joki lähtee Alpeilta ja laskee lopulta Adrianmereen. Sopivan matkaa Padanian tasangolla virrattuaan Adige tekee jyrkkiä mutkia mataloituen niin, että ihminen on pystynyt jo varhain rakentamaan siinä sillan yli joen. Tällä ylityspaikalla kohoaa Veronan kaupunki.  

Roomalaisten rakentamina ovat tänäkin päivänä nähtävillä Ponte Pietra-silta, suuri ulkoilma-areena ja joitakin talon perustuksi. Pääosa rakennuksista on keskiajalta. San Zenon ja Sant'Anastasian katedraalit, Tuomiokirkko, upeat aukiot Piazza Erbe ja Piazza dei Signori, Torre di Lamberti ja Scaligerien linna saavat kaikki kauneudellaan hengen salpautumaan..

 

verona2.bmp

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Veronalaiset ovat pohjoisitalialaiseen tapaan varakasta väkeä. Esimerkiksi lääke- ja konepajateollisuutta on paljon.Gastronomia ja elintarviketeollisuus ovat kuitenkin tärkeimpiä elinkeinoja. Kaupunki on riisin- ja viininviljelysseutua, joulupöytiin ympäri maailmaa tiensä löytäneet pandorot ja panettonet ovat lähes järjestäen Veronassa leivottuja. Valpolicella ja Bardolino ovat alueen maailmankuulut viinit. 

Maineikkaiden oopperajuhlien sekä läheisen Garda-järven ansiosta myös turismi on mittaluokaltaan suurta. Asuin Veronassa vuosina 1997-98.

 

verona4.bmp

 

 

 

 

 

 

 

 

 

verona5.bmp

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

ROOMA

Miten kuvailla Roomaa, mitä sanoa? Kaupunki mykistää. Vanhaa Intiaa koskevaa sanontaa mukaellen 'Roomaa ei voi ymmärtää, sen voi vain kokea'. En voi mitenkään verrata Roomaa vaikkapa Pariisiin tai Lontooseen, se on niin ylivoimainen kauneudessaan, kiehtovuudessaan ja rikkaassa historiassaan. Kuin pisteenä ii:n päällä on keskellä Roomaa lähes surrealistinen Vatikaanivaltio. 

 

rooma1.bmp

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

rooma2.bmp

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

MONACO

Mihin muuttaa ihminen, joka voi asua oman valintansa mukaan missä vain? Millaisen asuinpaikan valitsee hän, jolle kelpaa vain paras? Millaiseksi rakennetaan kaupunki, jossa asuvat ihmiset ovat rikkaita kuin rosvopäälliköt? 

 

la_turbie_monaco_1.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

monacoharbor.bmp